Elisa CS:GO Finnish Championship 2020 ylitti puolivälin, kun C-lohko avattiin perjantaina 4.9. SAWO Esportsin ja YMCAn taistelulla. Toisessa avausparissa kutsujoukkue hREDS löylytti huolella turnauksessa karttavoitoitta jäänyttä TMVG Talentsia.

Lohkossa nähtiin koko turnauksen ensimmäinen yllätys kutsujoukkueiden osalta, kun SAWO Esports pääsi juhlimaan lohkovoittoa hREDSin kustannuksella. YMCA ei onnistunut toistamaan SAWOn temppua, vaan hREDS nappasi toisen pudotuspelipaikan lohkokakkosena.


Perjantai: SAWO Esports – YMCA Esports, hREDS – TMVG Talents

SAWO Esports – YMCA Esports

Karsintojen voittaja SAWO Esports sai mieluisan alun YMCAn karttavalintaan Nukeen voittamalla CT-puolen pistoolikierroksen. Tilanne kuitenkin kääntyi nopeasti, kun YMCA sai pyssyt käsiinsä. Yhdeksän kierroksen voittoputki ei ole jokapäiväinen näky Nuken terroristipuolella, mutta SAWO kavensi puoliaikatilanteeksi omalla voittoputkellaan 6-9.

SAWO kuitenkin näytti, että terroristipuoli sujuu heiltäkin. Pistoolikierrosvoitosta he lähtivät rullaamaan kierros toisensa perään. YMCA alkoi tekemään comebackia

SAWO otti puolioston 15-13 -johdossa, ajatuksena varmistaa kunnon osto viimeiselle karttapallolle. Sekava kierros päättyi lopulta SAWOn 16-13 -karttavoittoon, kun Kristo “r0tta” Lindfors onnistui voittamaan ramppitaisteluissa 1v2-tilanteen.

Miragessa YMCA sai valita aloituspuolen ja hieman yllättäen he valitsivat hyökkäyspuolen. Alku mentiin sekavissa merkeissä, kun YMCAn pistoolivoiton jälkeen vuoroteltiin pakko-ostovoitoilla. SAWO sai ensimmäisen asekierroksensa 1-4 -tappioasemassa, mutta kaksi kierrosvoittoa riitti suistamaan YMCAn pakko-ostolle.

YMCAn pakko-osto kannatti, mutta ilo jäi lyhyeksi, kun SAWO voitti heti perään omansa kaventaen tilanteeksi 4-5. Tämän jälkeen puolustus pitikin mallikkaasti ja SAWO voitti puoliskon 9-6.

YMCA voitti myös CT-pistoolikierroksensa, mutta siihen heidän voittonsa jäivätkin. SAWO voitti jälleen pakko-oston ja rullaili Miragen voittoon helpohkosti 16-7.

SAWO voitti ottelun siis puhtaasti 2-0 (16-13, 16-7). Vaikka kierrokset menivätkin SAWOlle 32-20, avaustapot menivät tasan 26-26.

SAWO Esports – YMCA Esports -yhteenveto

  • Nuke (YMCA valinta): 16 – 13
  • Mirage (SAWO valinta): 16 – 7
  • Train (päätöskartta): –

hREDS – TMVG Talents

Päivän avausottelussa alkutahdit lyötiin tiukalla väännöllä, mutta hREDSin ja TMVG Talensin avauskartta oli kaikkea muuta. TMVG Talents avasi karttavalintansa Miragen terroristipistoolin voitolla, mutta hREDS vastasi voittamalla kakkoskierroksen heti perään. TMVG Talents poimi yksittäisiä kierroksia pitkin puoliskoa, jääden puoltenvaihdossa tappiolle 4-11.

Mirage oli nopeasti ohi, kun hREDS voitti pistoolista lähtien kaikki terroristikierroksensa, päättäen kartan murskavoittoon 16-4.

Nuke oli hREDSin karttavalinta, joten TMVG Talents pääsi aloittamaan puolustuspuolelta. Kartta alkoikin jälleen pistoolikierroksen voitolla, mutta Miragen välähdyksiltä ei vältytty, kun hREDS tasoitti jälleen pakko-ostolla. Hyökkäys toisensa jälkeen hREDS jyräsi TMVG:n puolustuksen, kunnes 13. kierros jouduttiin aloittamaan uudestaan hREDSin 9-3 -johdossa.

Punanuttujen hyvä momentum loppui kuin seinään, kun palvelimelta pudonnutta TMVG:n Kristian “ViOLEX” Lindqvistiä yritettiin saada takaisin pelipalvelimelle kymmenkunta minuuttia. TMVG voittikin loput CT-kierroksensa ja rullaili jopa 10-9 -johtoon hyvällä terroristipuolen aloituksella. Sitten hREDS pisti pommipaikkojen ovet lukkoon, vyöryen 16-11 -karttavoittoon.

hREDS – TMVG Talents -yhteenveto

  • Mirage (TMVG Talents valinta): 16 – 4
  • Nuke (hREDS valinta): 16 – 11
  • Dust2 (päätöskartta): –

Lauantai: YMCA Esports – TMVG Talents, hREDS – SAWO Esports

YMCA Esports – TMVG Talents

Lauantain pudotusottelu aloitettiin TMVG:n karttavalinta Trainilla. Junamaan hyökkäyspuoli oli kuin toisintoa TMVG:n eilisestä Miragesta, kun hyökkäyspuolen kierroksia ei millään saatu käännettyä voitoksi. Yksi pakko-ostovoitto alkupuoliskolla ei suistanut YMCAa raiteiltaan, vaan he laittoivat samalla mitalla takaisin. Puolustuspuolen puoliskovoitto tarttui YMCAlle 11-4.

Hyökkäyspuolen pistoolikierros taittui aloituspuoliskon tapaan YMCAlle, eikä TMVG onnistunut voittamaan kuin ensimmäisen asekierroksensa. Junamaa oli siis nopeasti taputeltu 16-5 YMCAlle.

Nuke valittiin jälleen kerran “mix-tiimi” TMVG:tä vastaan, mutta YMCAa vastaan puolustus sujui huomattavasti paremmin. YMCA voitti ottelusarjan kaikki pistoolikierrokset, mutta asekierrosten rullattua aikansa TMVG johti CT-puoltaan jo 7-4. Sekavat viimeiset neljä kierrosta menivät tasan, joten TMVG saattoi olla tyytyväinen 9-6 -puoliskovoittoon.

Tyytyväisyys kuitenkin loppui lyhyeen. YMCA voitti pistoolin, TMVG voitti säästökierroksesta huolimatta toisen kierroksen, mutta YMCA voitti jälleen kerran pakko-ostolla kaventaen tilanteeksi 8-10. Sitten YMCAn lukko pitikin melkein loppuun saakka. Viidestä pakkovoittokierroksesta TMVG onnistui voittamaan vain ensimmäisen, joten YMCA pääsi odottelemaan vastustajaa huomiselle 16-11 karttavoitolla.

YMCA Esports – TMVG Talents -yhteenveto

  • Train (TMVG valinta): 16 – 5
  • Nuke (YMCA valinta): 16 – 11
  • Mirage (päätöskartta): –

hREDS – SAWO Esports

Kenties koko turnauksen viihdyttävin trilleri nähtiin lauantai-iltana, kun hREDS ja SAWO Esports mittelivät pudotuspelipaikasta voittajien ottelussa. Etenkin Verneri “BONA” Junkala oli liekeissä vanhaa joukkuettaan vastaan.

Ottelu avattiin SAWOn karttavalinta Miragella, jossa heidän pistoolikierrosten tuskansa jatkui siitä, mihin se oli YMCAa vastaan jäänyt. Kartta oli siis nopeasti 2-0 hREDSille, mutta SAWO myllytti aseet kourassa 6-3 -johtoon lähes yhtä pikaisesti. Puolisko oli hREDSille äärimmäisen vaikea rahojen suhteen, sillä he eivät onnistuneet ketjuttamaan kierrosvoittoja. SAWO ottikin tukevan 10-5 -johdon puoltenvaihtoon mennessä.

Sanomattakin selvää, että hREDS voitti pistoolikierroksen ja kavensi nopeasti kahden kierroksen päähän hoitelemalla SAWOn pakko-oston ja säästön. Ja jälleen kerran kun SAWO sai aseet käsiinsä, kartta oli taputeltu. Kuusi peräkkäistä kierrosvoittoa takasivat helpohkon 16-8 -voiton.

Tämä oli koko lohkovaiheen ensimmäinen kerta, kun kutsujoukkue laitettiin selkä seinää vasten ottelusarjassa. Nuke oli odotettu karttavalinta hREDSiltä, mutta pistoolikierroksen lopputulos sen sijaan ei ollut, kun SAWO karkasi 2-0 -johtoon. Kierrokset olivat kuitenkin tiukkoja, joten hREDS koitti onneaan toisella peräkkäisellä pakko-ostolla – ja se kannatti.

SAWO koki “raharesetin” ja hREDS pääsi niskan päälle, mutta kumpikaan joukkue ei saanut selkeää otetta itselleen. Kun hREDS johti jo 5-4, YMCA-ottelun puolustuspuolen vaikeudet näyttivät toistuvan SAWOlla. He kuitenkin kampesivat itsensä väkisin 8-7 -puoliskovoittoon.

Toisella puoliskolla nähtiin useita hämmentäviä taisteluita, kun vuorollaan mm. Samu “Samppa” Kylmälä ja Otto “dreamer” Hämäläinen esittelivät spray-control-taitojaan. Jo kolmatta kertaa hREDS voitti pistoolikierroksen ja johti kohta 10-9. SAWO onnistui yllättämään hREDSin pahanpäiväisesti säästökierroksella, tasoittaen pelin ja aiheuttaen raharesetin vuorostaan hREDSin puolelle.

Ottelusarjan voitto häämötti neljän kierrosvoiton päässä, mutta saman matkan päähän se myös jäi. Kuusi seuraavaa kierrosta menivät hREDSin nimiin ja 16-12 -voiton myötä ratkaisua lähdettiin hakemaan junamaasta.

C-lohkon toisen päivän tilastot. Sarakkeet järjestyksessä vasemmalta oikealle: Nimi, Joukkue, Keskimääräinen tehty vahinko per kierros, Osallistumisprosentti avaustaisteluihin, avaustaisteluiden voittoprosentti, avaustapot per kierros, avauskuolemat per kierros, avaustappojen ja avauskuolemien summa, avaustapot, avauskuolemat, CT-puolen avaustapot, CT-puolen avauskuolemat, terroristipuolen avaustapot, terroristipuolen avauskuolemat, tapot per kierros, avustukset per kierros, kuolemat per kierros, heitetyt valokranaatit per kierros, heitetyt valokranaatit, pelatut kierrokset.

Puukkokierros oli hREDSin heiniä, joten he saivat aloittaa suotuisammalta puolustuspuolelta. Suotuisa oli alkukin, sillä pistoolikierros taittui heidän edukseen. SAWO voitti pakko-ostonsa, mutta hävisi katastrofaalisen helposti seuraavan kierroksen hREDSin vaikeaa pakko-ostoa vastaan.

SAWO oli pinteessä, kunnes 2-6 -tappioasemassa alkoi tapahtua. He voittivat kaikki kierrokset loppupuoliskolla ottaen itselleen todella vahvan 9-6 -johtoaseman puolustuspuolelle lähtiessä.

Pistoolikierrokset menivät hREDSille tänään 5-1, eikä SAWOn pakko-ostokaan tuottanut tällä kertaa tulosta. Peli tasoittui siis nopeasti tilanteeseen 9-9. SAWO oli kuitenkin pitänyt hREDSin pankkia varpaillaan, joten yksi ainoa asekierrosvoitto laittoi hREDSin kaksi seuraavaa kierrosta aivan sekaisin.

Kun SAWO johti 12-9, tilanne näytti kuitenkin pahalta heidän kannaltaan. Rahaa ei ollut juurikaan säästössä, kun hREDS oli saanut pommin kiinni B-pommipaikalle. Moni joukkue olisi lähtenyt vain säästämään 3v5-tilanteessa, mutta BONA käänsi alivoimatilanteen ylivoimaksi loistavilla Famas-suorituksillaan. Yhtäkkiä kaikki hREDSin pelaajat oli eliminoitu ja pommia purettiin kolmen miehen voimin.

Tästä hREDS ei enää toipunut, vaan SAWO pisti kartan ja ottelun pakettiin kierrosvoitoin 16-9, kartoin 2-1. Lohkovaiheen ensimmäinen karsintajoukkueen lohkovoitto oli täten tosiasia.

hREDS – SAWO Esports -yhteenveto

  • Mirage (SAWO valinta): 8 – 16
  • Nuke (hREDS valinta): 16 – 12
  • Train (päätöskartta): 9 – 16

Sunnuntai: hREDS – YMCA Esports

YMCA lähti haastamaan hREDSiä ennakkoluulottomasti omassa karttavalinnassaan Trainissa, vaikka hREDS avasikin puolustuspuolensa siirtyen nopeasti 3-0 -johtoon.

YMCA onnistui horjuttamaan hREDSin ekonomiaa tappiokierroksillakin, joten hREDSin hävitessä CT-puolen pankki oli aina pahassa jamassa. Kymmenen kierroksen jälkeen tilanne oli tasan 5-5, mutta sitten YMCA repäisi peräti 9-5 -johtoaseman.

Kavennus pukukoppikierroksella ei auttanut hREDSiä, sillä YMCA hoiteli pistoolikierroksen ja sitä seuraavan hREDSin säästön nimiinsä, johtaen 11-6. Aseiden kanssa hREDS taisteli kaksi kierrosvoittoa, mutta sitten YMCA meni menojaan 16-8 -karttavoittoon.

Omaan karttaansa Dustiin hREDS ei tullut pakittelemaan. Terroristipuoli pistoolitappiolla, mutta hyvin niukalla sellaisella. Pakko-ostovoitto perään ja raharesetin kärsinyt YMCA oli syvällä suossa. Pistoolin lisäksi YMCA onnistui voittamaan ainoastaan kierrokset 7 ja 12, joten puolia vaihdettiin hREDSin tukevassa 12-3 -johdossa. YMCA hävisi pistoolikierroksen ja kaikki kolme pakko-ostoaan, joten karttavoitto hREDSille kierroksin 16-3.

Myös ratkaiseva kartta Nuke avattiin YMCAn puolustuspuolella, sillä he voittivat puukkokierroksen. Tällä kertaa pistoolikierrosvoitto johti myös kahteen seuraavaan, mutta pommiplänttien myötä hREDS pääsi myllyttämään neljännelläkin kierroksella aseiden kanssa. Ei aikaakaan, kun YMCAn 3-0 -aloitus oli kääntynyt hREDSin 10-3 -johtoasemaksi.

Erityisesti Samppa oli kääntämässä vaikeitakin “afterplant”-tilanteita joukkueensa eduksi, vieden terroristipuoliskon hREDSille peräti 11-4. Dustissa terroristipuolen comeback olisi vielä voinut tapahtuakin, mutta Nukessa YMCAn eväät oli syöty. Puolustus piti ja hREDS voitti myös Nuken murskalukemin – 16-4.

hREDS – YMCA Esports -yhteenveto

  • Train (YMCA valinta): 8 – 16
  • Dust2 (hREDS valinta): 16 – 3
  • Nuke (päätöskartta): 16 – 4

Suomenmestaruusturnauksen runkosarjavaiheen päättää D-lohko, jossa pelaavat KOVA Esports, SJK, Menestystarina ja KIZMOGAMINGCLUB. Avausottelu pelataan SJK:n ja Menestystarinan välillä perjantaina 11.9. klo 17.00.